Ajankohtaista

Ajankohtaista-sivustolle kerätään uutisia ja kuulumisia kanimaailmasta. Jokaiselle kuukaudelle voidaan valita ns. Kuukauden kani, joten lähetä kuva ja pieni kertomus rakkaasta lemmikistäsi ja se saattaa olla jo seuraava kuukauden lemmikki! Materiaalia saa lähettää kuka vaan, myös kuvat tapahtumista ovat tervetulleita!
Näyttelytulokset löytyvät Näyttelyt-sivuston alta.
Kurssit ja muut tapahtumat löydät täältä.

 

LU-NÄYTTELY LEMPÄÄLÄSSÄ 2018

Lempäälässä pidetään tammikuussa 2018 LU-näyttelty, joka on edellisvuotisia LU-näyttelyitä laajempi. Tällä kertaa mukana näyttelyssä on myös marsut. Tässä linkki LU-näyttelyn kutsuun.

lU_logo2018

 

 

TÄRKEÄ TIEDOITE KOSKIEN KANIEN HENGITYSTIEINFEKTIOTA

Suomen Kaniyhdistys ry:n tietoon on tullut, että liikkeellä on tarttuvaa hengitystieinfektiota. Tauti on aluksi hyvin vähäoireinen. Infektion ensioire on kirkas sierainvuoto, joka voi olla melko vähäistäkin. Paksua eritettä ei ilmene. Taudin edetessä kani aivastelee ja myöhemmin hengitys muuttuu työlääksi ja rohisevaksi. Varsinkin levossa oireita on vaikea havaita.

Sairastuneita kaneja on taudin vuoksi jouduttu lopettamaan. Avatuissa kaneissa on todettu tulehduksen aiheuttamia muutoksia keuhkoissa. Taudin leviämistavoista ei ole tarkempaa tietoa, mutta koska samalla lailla oireilleita kaneja esiintyy jo useammassa paikassa, voidaan olettaa sen leviävän herkästi. Vielä ei myöskään tiedetä, onko infektio virus- vai bakteeriperäinen.

Suomen Kaniyhdistys ry kehottaa kaikkia kaninomistajia tarkkaavaisuuteen. Jos omalla kanillasi ilmenee edellä mainittuja oireita, älä vie sitä näyttelyyn tai muuhun tapahtumaan. Eristä sairas kani myös muista omista kaneistasi. Älä odota, että kani toipuu itsestään vaan mene lääkäriin. Huolehdi hyvästä hygieniasta. Nopea reagointi estää taudin leviämisen.
Yhdistys muistuttaa, että kaikki uudet kanit tulee pitää karanteenissa, niin Suomesta kuin ulkomailtakin ostetut. Karanteeni on syytä pitää myös silloin, kun kanin kanssa käy näyttelyissä ulkomailla.

Suomen Kaniyhdistys ry seuraa tilannetta.

MUUTOKSIA KANIN REKISTERÖINTISÄÄNTÖIHIN

Kanin rekisteröintiehtoihin on tullut seuraavia muutoksia:

  • Kanilla ei saa rekisteröinti hetkellä olla identtiset vasemman- sekä oikean korvan numerot esim. vk: 346 sekä ok 346. Jos kanilla on identtiset tunnistenumerot molemmissa korvissa, ei kania voida rekiseteröidä.
  • Kanilla pitää olla vasemmassa korvassa juokseva tunnistenumero tatuoituna eli jokaisella yksilöllä on uniikki numero. Esimerkiksi kokonaisella poikueella ei saa olla sama vasemman korvan tunnistenumeroa.
  • Tuontikaneille ei saa tatuoida oikeaan korvaan oman kasvattajanimen F-tunnusta. Jos kyseinen F-tunnus on tatuoitu tuontikanille, ei kani voida rekisteröidä. Jos ulkomaalaisen kasvattajan kasvattajanumero on kuitenkin sama, kuin kasvattajan oma, niin asia pitää pystyä todistamaan kanin alkuperäistodistuksella/sukutaululla.

MUUTOS MUOTOVALIO ANOMUKSEEN

Aiemmin jätti- ja suuret rodut ovat saaneet helpotusta arvostelupisteissä, jos omistaja on hakenut kanilleen Suomen Muotovalion-arvoa. Nykyinen helpostus arvon hakemiseen eli 2×95 pistettä sekä 1×94,5 pistettä tai 1×94 pistettä koskee enää vain jättirotuja. Suuren rodun edustajilla on nykyään samat vaatimukset, kuin valtaosalla muista roturyhmissä eli 3x95pistettä kahdelta eri tuomarilta. Lisää asiasta täältä.

JUNIORINÄYTTEILLEASETTAJIEN SÄÄNTÖTARKENNUS

Juniorinäytteilleasettajille on laadittu sääntötarkennus, joka koskee juniorin ikää. Juniorin tulee olla 6-18 vuoden välillä, että hän voi osallistua kyseisen kategorian palkintojen jakamiseen sekä vuoden juniorinäytteilleasettaja kilpailuun. Lisäksi juniorin tulee olla paikanpäällä näyttelyssä, että hän voi itse noutaa mahdollisen palkinnon. Lisää tietoa asiasta täältä.

LU-NÄYTTELYN KIERTOPALKINNOT

Jos sinulla on LU-näyttelyssä jaettava kiertopalkinto, otathan yhteyttä Mia Karviseen (vauhti.piika@gmail.com).

NÄYTTELYJEN TUOMARIMUUTOKSET

Suomen Kaniyhdistys Ry pidättää oikeudet tuomarimuutoksiin. Ikävä kyllä joskus tuomari voi sairastua tai hänelle tulee ylitsepääsemätön este, jonka vuoksi tuomari on estynyt tulemaan sovittuun näyttelyyn. Näissä tapauksissa joudumme tekemään tuomarimuutoksia, koska tilanne on myös meistä riippumaton. Näyttelynvahvistuskirjeessä on kerrottu lopulliset tuomarit. Jos muutoksia tulee vielä vahvistuskirjeen jälkeen, niin asiasta ilmoitetaan suoraan näytteilleasettajille.

UUDET KOTIMAISET ULKOMUOTOTUOMARIT

Suomen Kaniyhdistys Ry sai viisi uutta kotimaista ulkomuotoluokantuomaria riveihinsä. Ulkomuototuomareiksi valmistui Dita Hiillos, Mikko Korhonen, Marjut Nokelainen, Susanna Tuominen sekä Ville Parviainen. Tuhannet kiitokset tuomarikouluttajalle Marika Koivunen-Anttilalle!

GRAND GALA 2016

Marraskuussa Helsingissä pidettävä Grand Gala-näyttely on peruttu ja kyseinen näyttely on siirretty joulukuulle Lempäälään.

GRAND GALAN KIERTOPALKINNOT

Jos sinulla on Grand Galassa jaettava kiertopalkinto, otathan yhteyttä Marissa Saloseen (marissa.salonen@gmail.com).

RHD-2:N VAIKUTUS PISTEIDEN LASKUUN JA KASVATTAJANIMI VAATIMUKSIIN

Koska RHD-2 sairaus on Suomessa ja sen myötä on ymmärrettävää, että kanien omistajat ovat varovaisia näyttelyjen suhteen. Tämän vuoksi kasvattajien ei tarvitse täyttää kasvattajanimen edellytyksiä rekisteröimisen osalta ( yksi rekisteröinti per vuosi) tänä vuonna. Samalla vuoden voittajat ja kasvattaja pisteiden lasku tullaan lopettamaan tämän vuoden osalta. Tulokset kuitenkin julkistetaan ja niissä on otettu huomioon alkuvuoden näyttelyt. Syksyn aikana näytettyjä D- ja M-ryhmiä ei lasketa enää mukaan vuoden kasvattaja-kilpailuun 2016.

RHD-2 ROKOTUS JA NÄYTTELYT

Yhdistys on tehnyt virallisen linjauksen rokotteiden kanssa. Toistaiseksi RHD-2 virusta vastaan rokotetut kanit eivät voi osallistua yhdistyksen näyttelyyn. Yhdistys haluaa noudattaa yleistä varovaisuutta sekä pyytää jäsenistöä edelleen noudattamaan Eviran varovaisuusohjeita tartuntojen välttämiseksi.

Yhdistys seuraa tautitilannetta ja toimii sen mukaisesti näyttelyjen suhteen.

Yhdistys haluaa myös muistattaa karanteeniajoista. RHD-2 virussairaus on tällä hetkellä iso ongelma koko Euroopassa. Jos tuot tuontikanin ulkomailta, niin muistathan pitää kanille minimissään 1kk karanteenin tuontipäivästä. Mikäli omassa kanilassasi on tuntemattomasta syystä aiheutuneita kuolintapauksia, yhdistys suosittelee kanin lähettämistä Eviraan tutkittavaksi. Myös tuntemattomissa kuolintapaus syissä tulee kasvattajan / omistajan noudattaa oman kanilan karanteenia minimissään 3 viikon ajan.

Jos olet ilmoittanut rokotetun kanin näyttelyyn, otathan yhteyttä näyttelyn vastuuhenkilöön.

 JUNIORINÄYTTEILLEASETTAJA

Yhdistys on nostanut ulkomuotoluokissa juniorien ikärajaa alle 18-vuoteen. Yhdistys kannustaa junioreita näyttelyssä sekä palkitsee heitä. Lisätietoja aiheesta täältä.

CITYKANIEN VIRUSSAIRAUS – RHD 2

Evira ilmoitti 20.5.2016, että citykaneja tappava virussairaus on RHD 2. Lisätietoa sairaudesta voit lukea täältä.

LEMMIKKIKANIEN PET CHAMPION -ARVO

Lemmikkikaneille on nyt myös saatavilla ns. muotovalionarvo, joka ollut pitkään käytössä ulkomuotoluokan kaneilla. Pet-luokissa kilpailevien tittelin nimi on Pet Champion. Lisää arvonimestä täältä.

CITYKANIEN VIRUSSAIRAUS

Evira on todennut RHVD-viruksen aiheuttaneen citykanien kuolemia pääkaupunkiseudulla. Eviran ohjeistaa ihmisiä olemaan osallistumatta näyttelyihin varsinkin pääkaupungin alueella toistaiseksi. Viruksen tarkempaa tyyppiä ei ole vielä selvitetty. Pääkaupunkiseudulla ei suositella kanien pitoa ulkona sekä tuoreiden keräämistä luonnosta. Evira suosittelee ulkoaitauksissa oleville kaneilla tuplaverkotusta, ettei kani pääse suoraan nenäkontaktiin citykanin kanssa, jos kania haluaa pitää pihalla aitauksessa.

Evira tiedottaa lisää myöhemmin, kun tutkimukset edistyvät. Myös Suomen Kaniyhdistys ry tiedottaa asiasta lisää kotisivuilla sekä Facebook-sivuilla. Asiasta tulee myös informaatiota jäsenlehteen.

20.5.2016

”Pääkaupunkiseudulla citykaneja tappanut RHD-virustaudin taudinaiheuttajan tarkempi tyypitys on valmistunut. Tyyppi on uudempaa, RHDV2 viruskantaa.

Suomessa ei ole tällä hetkellä saatavilla lemmikkikaniineille tarkoitettua rokotetta. Evira suosittelee, että lemmikkikaniinien ulkoiluttamista ja ruokkimista luonnosta haetulla ravinnolla vältetään epidemian aikana villikaniinien esiintymisalueilla.”

https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/ajankohtaista-elaintaudeista/2016/citykaneja-tappanut-rhd-virus-on-uutta-tyyppia-rhdv2/

TUNNISTETATUOINTI MUUTTUU 01.07.2013

Muutos ei koske Pet-kaneja ja tuontikaneja. Pet-kaneilla riittää jatkossakin pelkkä vasemman korvan tatuointi ja tuontikaneilla hyväksytään myös esim. erilaiset tunnistusmerkinnät esim. jalkarengas.

Toistaiseksi Suomessa olemme eläneet ns. siirtymävaihetta ja ulkomuotoluokkiin ilmoittautuessa riittänyt pelkkä vasemman korvan tunnistetatuointi. Nyt olemme siirtymässä kohti pohjoismaista käytäntöä. Tunnistetatuointi tulee olla sekä vasemmassa että oikeassa korvassa 1.7.2013 alkaen, kuten Pohjoismaiden Kanistandardin yleisissä määräyksissä edellytetään.

Tatuointikäytäntöä voi toteuttaa heti. Mikäli kanilla ei 1.7.2013 alkaen ole sekä vasemmassa että oikeassa korvassa tunnistemerkintää, ei se voi osallistua Suomen Kaniyhdistys Ry:n (SKY) tai sen alayhdistysten järjestämiin ulkomuotoluokkiin.

Mitä sinne vasempaan korvaan laitetaan?

Kanin tunnistemerkinnän tulee olla vähintään kolmesta numerosta koostuva ja helposti luettavissa. Vasemman korvan tatuoinnissa ei saa käyttää kirjaimia eikä erikoismerkkejä. Vasemman korvan numeroyhdistelmä on yleensä kasvattajan itse määrittelemä, jolla hän tunnistaa poikueen ja kanin. On olemassa erilaisia käytäntöjä vasemman korvan tunnistetatuoinneissa mm:

– Juokseva numerointi, jossa kanit numeroidaan syntymän mukaan juoksevasti 001, 002, 003, 004 jne.

– Poikue ja sen poikanen esim. kolmenumeroisessa tunnisteessa kaksi ensimmäistä numeroa kertoo monesko poikue on kyseessä ja viimeinen numero monesko poikanen ko. poikueessa esim. 103 tarkoittaa 10. poikue ja sen poikueen 3. poikanen.

– Lisäksi voidaan merkitä myös vuosiluku tai sen kaksi viimeistä numeroa esim. 05413 voi tarkoittaa, että kyseessä on 5. poikueen 4. poikanen, joka syntyi vuonna -13.

Mitä sinne oikeaan korvaan laitetaan?

SKY:n hyväksymä kasvattaja tatuoi F-numeronsa ja jäsen, jolla ei ole kasvattajanimeä, tatuoi kanin oikean korvaan jäsennumeronsa:

– Kaisa Kaninomistajan kanille syntyy poikasia. Hänellä ei ole SKY:n hyväksymää kasvattajanimeä, mutta hän on kuitenkin SKY:n jäsen, joten hän tatuoi poikasten oikeaan korvaan jäsennumeronsa.

– Leila Lemmikinomistaja on ostanut aiemmin kanin Kaisa Kaninomistajalta ja haluaa ilmoittaa kaninsa näyttelyyn 1.7.2013 jälkeen. Leila Lemmikinomistaja pyytää kaninsa kasvattajalta numeron kaninsa oikeaan korvaan.

– Myöhemmin Kaisa Kaninomistaja käy SKY:n hyväksymän kasvattajakurssin ja anoo SKY:n virallista kasvattajanimeä. Kasvattajanimen yhteydessä hänelle annetaan F-kasvattajanumero, jota hän alkaa tatuoimaan seuraavien poikasten oikeaan korvaan, kuten muutkin kasvattajat.

– Kaisa Kaninomistaja on ostanut kanin, jolla on vain vasemman korvan tunnistetatuointi eikä tiedä tai saa selville mitä oikeaan korvaan tulee. Tällöin Kaisa Kaninomistaja ilmoittaa kanin rekisteröintinäyttelyyn, jossa kani hyväksytyn arvostelun saatuaan rekisteröidään ja rekisterinumero tatuoidaan oikeaan korvaan.

Kasvattajanumero myönnetään vain yhdistyksen hyväksymille kasvattajille anomusta vastaan. Kasvattajat saavat sen jatkossa automaattisesti myönnetyn nimen yhteydessä ja aiemmin myönnetyille kasvattajille toimitetaan kasvattajanumero.

VIRALLINEN ULKOMUOTOARVOSTELUKORTTI

Uusi Suomen Kaniyhdistys Ry:n (SKY) ulkomuotoarvostelukorttipaperi on hyväksytty käyttöön vuoden 2013 alusta alkaen.

Vuoden 2013 kaikkien arvostelukorttien (myös talliarvostelukorttien), tulee olla virallisella arvostelukorttipaperilla, jotta se voidaan hyväksyä rekisteröitäväksi arvosteluksi.

Vuoden 2012 ja sitä vanhemmat SKY:n hyväksymistä näyttelyistä saadut arvostelukortit kelpuutetaan rekisteröintiin normaalisti.

Verkkokäyttäytymisen 10 kultaista sääntöä

Muun muassa Suomen ensimmäisen Twitter-kuningattaren titteliä kantava Pauliina Mäkelä on pitkän linjan sosiaalisen median fanittaja ja aktiivinen verkostoituja. Tällä hetkellä hän luotsaa kesällä 2010 perustamaansa Kinda Oy:tä, joka tarjoaa yksilöille, yhteisöille ja yrityksille yhteisöllisen median koulutus- ja konsultointipalveluita. Lisäksi Mäkelä toimii vuonna 2007 perustetun Sometu-verkoston nettikätilönä.

LUE LISÄÄ…